tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ideasta paperille - lyhyt oppitunti taustataiteen tuotannosta

Painotan tätä muutaman kerran tekstin aikana, mutta tässä on hyvin yksinkertaistettu kuvio siitä, miten taustataide päätyy projektin alusta sinne nyaa.eu:n torrenttien binaareiksi.  Miksi tämä on yksinkertaistettu? Koska yhtä yleispätevää ja tarkkaa tapaa ei ole olemassa. Toinen syy on se, että isojen asioiden kuten tuotantoprosessin käsitteleminen äärimmäisen tarkasti on epäkäytännöllistä. Tätä kaaviota hyödyntämällä kuitenkin saa hyvän peruskuvan siitä, miten täysin aliarvostettu taustataide toimii.

Tässä postauksessa ei myöskään puhuta lainkaan Shingekimäisistä 3D-taustoista tai animoiduista ns. "liikkuvista" taustoista. Tausta-animaatio kuuluu pitkälti animaattoreiden hommaksi ja jätetään se niistä höpöhöpöistä tietävien huoleksi, koska kuten ystäväni sanoi, olen vain höpsö vanha mummi, joka tykkää maalaustaiteesta.

0. Projekti alkaa -> Valitaan taideohjaaja ja taustastudio
Taideohjaaja Ogura Hiromasan Shirobako-versio
Usein taideohjaaja valitaan varsin varhaisessa vaiheessa projektia. Taideohjaaja (art director) tulee usein taustataiteeseen erikoistuvalta studiolta, joka normaalisti työskentelee kyseisessä sarjassa. Tietyillä studioilla on myös omia taideohjaajiaan, mutta olemassa on myös runsas määrä freelancereita. Taideohjaajia voi olla useampi kuin yksi per projekti, milloin yleensä vastuualueet jaetaan esimerkiksi sarjan lokaatioiden mukaan (esim. sisä- ja ulkotilataustoista vastaaviin). On myös mahdollista, että projektissa on mukana useita taustataidefirmoja ja siksi tarvitaan useampi taideohjaaja vastaamaan omien taustastudioidensa valvonnasta.

1. Kokoustamisvaihe
Joltain tällaiselta se varmaan näyttää
Ohjaaja, taideohjaaja sekä mahdolliset erilaiset projektin parissa työskentelevät designerit pitävät kokouksia ja päättävät taustataiteen suunnasta sekä tyylistä. Kokouksissa laaditaan todennäköisesti artboardeja, jotka piirtää joko taideohjaaja tai joku erikseen hommaan nimetty.

Artboard on eräänlainen mallikuva sarjan taustoista, josta muu taustataidetiimi ottaa mallia. Arboard myös luo yleiskuvan siitä, miltä sarjan ohjaaja haluaa projektin taustojen tyylillisesti näyttävän. Artboardeja tehdään yleensä useampiakin. Yksinkertaistuksena voi sanoa, että joskus näkemä imageboard -termi tarkoittaa jotakuinkin samaa, mutta niissä on eroja joihin ei tässä kuitenkaan tarvitse syventyä.


2. Esituotantovaihe
Design ja osa Line arttia Thomas Romainilta (Aquarion Evol)
Artboard Ghiblin taideohjaaja Takeshigeltä (Henkien Kätkemä)
Tuotannon alkuvaiheessa taideohjaaja yhdessä erilaisten design ja art setting -tittelin omaavien leidien ja herrojen kanssa laatii mittavan määrän erilaisia design-piirroksia. Näitä tehdään mm. sarjan tärkeistä paikoista, huonekaluista, rakennuksista, käyttötavaroista ja kaikesta mahdollisesta. Näitä designeja sitten animaattorit ja taustataiteilijat hyödyntävät, kun joutuvat piirtämään kohtauksia, jotka sijoittuvat näihin paikkoihin tai missä esiintyy näitä tavaroita.

Designauksen lomassa kokoustetaan säännöllisin väliajoin ohjaajan kanssa, joka hyväksyttää tai hylkää tekijöiden ehdottamia tuotoksia. Jotkut designit saattavat vaatia lukuisia hyväksyttämiskertoja kuten, erinomaisista taidostaan tunnettu, Thomas Romain sai huomata työskennellessään ohjaaja Shinichiro Watanaben alaisuudessa Space Dandyssä. Designaus on tärkeä vaihe myös sen takia, että esim. tärkeiden rakennusten ja miljöön kuvaus säilyy mahdollisimman yhtenäisenä ja mielenkiintoisen uniikkina.

Mikäli käytetään 3D-taustoja, ei sama ongelma ole yhtä relevantti, koska eri setteit ja line artit säilötään adobe illustratorin digitaaliseen kirjastoon, mistä ne voidaan uudelleen käyttää. Tosin tällöinkin uudelleen käytetään vain varsinainen taustapohja, ja itse tausta joudutaan piirtämään ainakin jostain asti uudestaan. Eli taustaa uudelleen muokataan. Joka tapauksessa tämä säästää merkittävästi aikaa, kun samaa lokaatiota voi kuvata eri kuvakulmasta joutumatta piirtämään koko taustaa uudestaan.


3. Storyboard = Kuvakäsikirjoitus

Kuvakäsikirjoitus on ikään kuin tv-sarjan jakso pelkistettynä luonnosmallisiin kuviin ja sen viereen kirjoitettuun tekstiin. Tekstissä selvennetään, mitä missäkin leikkauksessa ja kohtauksessa pitäisi tapahtua ja mihin kohtaan leikkaus sijoitetaan (edit: Suomenkielinen termi leikkaus sanalle on oikeasti kuva, mutta en aio käyttää niin hassuja termejä). Kuvakäsikirjoituksen laatii monesti ohjaaja tai jakso-ohjaaja itse - tosin aivan yhtä usein siinä saattaa myös olla joku muukin. Tyypillisesti kuvakäsikirjoituksen laatimiseen menee kahdesta kuuteen viikkoon aikaa - yleensä juuri se kuukauden verran.

Kuvakäsikirjoituksessa myös laaditaan yleiskuva siitä, miltä yksittäisten kohtausten ja jakson taustat tulevat näyttämään. Kuvakäsikirjoituksen tarkkuus ja vaatimukset vaihtelevat täysin, riippuen kuka sen on laatinut. Monesti kuvakäsikirjoituksen kuvat ja tekstit ovat vain karkeita luonnoskuvia. Ylempänä kaksi havainnollistavaa esitystä kuvakäsikirjoituksen ulkomuodosta vasemman puolimmainen To Aru Kagaku no Railgunista ja oikealla jostain Bones-piirretystä, jonka nimeä en jaksa kuvasta lukea (lienee vissiin Xam'd:ista).


4.Layout
Le Chevalier D'Eon Layout


Layoutin ja storyboardin voisi hyvin taustataiteen kannalta yhdistää yhdeksi prosessiosaksi, mutta selkeyden takia erotetaan nämä nyt tällä kertaa. Layout siis tarkoittaa useimmiten animaattorin piirtämää suhteellisen tarkkaa luonnosta siitä, miltä hän haluaa taustan näyttävän kohtauksessa. Layoutin tiedot taustan ulkonäöstä pohjautuvat storyboardin määräyksiin.


Taustataiteilija joutuu useimmiten korjaamaan layoutin kuvakulmaa, koska animaattorin piirtämä perspektiivi ei välttämättä toimi piirretyn animaation kanssa tavalla, jolla animaattori asian ajatteli. Layout-luonnoksen tarkkuus vaihtelee myös suuresti. Osassa layouteista on vain luonnoksen omaiset raamit ja kirjoitettuja ohjeita - osassa taas pidemmälle viety sommitelma kaikista eri rakenteista.

Layoutin saattaa laatia myös joku erillinen taho, mikäli näin on teoksessa kreditoitu, esimerkiksi oman elämänsä sankari Hayao Miyazaki piirsi kaikki layoutit Isao Takahatan ohjaamaan Alppien Tyttö Heidiin. Osa animaattoreista on valitellut nykyisin olevan pelkona, että layouttien tekemistä aletaan ulkoistamaan Aasian halpatyömaihin.


5. Itse tuotantoprosessi taustataidestudiolla
Kun sitten layoutit on vastaanotettu ja jokaiselle taustataidetiimin jäbälle on jaettu lista prop-designeista ja muista tarvittavista ohjeista on aika aloittaa taustojen vääntäminen. Nykyisin yleisin tapa työstää taustoja on piirtää piirustuspädille, mistä se yhdistyy Photoshop ohjelmaan. Tämä säästää aikaa ja vaivaa paitsi väritysvaiheessa myös yksinkertaisesti taustan työstämisessä, sekä erityisesti fotografia-vaiheessa (lisää tästä alempana).

Tuotannon alussa monesti projektien aikataulut ovat löysempiä ja aikaa on enemmän. Siksi taustataiteen tiimikoko pidetään aluksi varsin pienenä ja suppeana. Pienikokoinen tiimi takaa tyyliltään yhtenäisemmän taustataiteen. (Tämä ei pidä paikkaansa kaikissa projekteissa, mutta ainakin joissain). Esimerkiksi Le Chevalier D'Eonia tehtäessä Studio Fuga järjesteli tilanteen siten, että taideohjaaja legendaarinen Ohno Hiroshi piirsi ensimmäisten jaksojen taustoista itse suuren osan. Näin muu taustataidetiimi sai nähdä mitä Ohno myös käytännössä halusi - toki projektissa laadittiin myös artboardit kuten aina.

Usein aika ja henkilökunta ovat kortilla, etenkin kunnianhimoisissa projekteissa, minkä vuoksi yhden projektin parissa saattaa työskennellä useampikin taustataidestudio. On kuitenkin hyvä huomata, että yleensä päävastuu on yhdellä tietyllä studiolla. Esimerkiksi Nagi no Asukarassa päävastuu oli korealaisjapanilaisella Studio Easterillä. Muut studiot tarjoavat jonkin verran henkilökuntaa apuun koko projektin ajaksi tai sitten ovat vastuussa yksittäisistä jaksoista. Nagi no Asukarassa Kyoto Animationin omistaman Studio Bluen väki auttoi säännöllisesti lähes joka jaksossa, kun taas kolmantena "backgrounds" kreditoitu Studio Bamboo oli mukana vain muutamassa jaksossa.

Taideohjaajan työnkuvaan kuuluu pääasiassa taustaiteen tyylin päättäminen yhdessä ohjaajan kanssa, taustatiimin työn ja laadun valvonta sekä erilaisten designien laatiminen. Taideohjaaja termi on helppo ymmärtää väärin, mutta hän on hieman verrattavissa animaation puolen animaatio-ohjaajaan (Animation director / AD / sakuga kantoku=sakkan). Taideohjaaja osallistuu useimmiten muiden mukana taustojen laatimiseen, mutta tämän päätehtävä on kuitenkin tarkistaa, korjata ja valvoa muiden tekemiä taustoja. Jotkut taideohjaajat saattavat piirtää jopa huomattavan osan sarjan taustoista - erityisesti anime-elokuvissa kunnostautunut Kimura Shinji on tunnettu tästä.


5.5 Nippelitietoa taustataiteilijan elämästä studiolla (skip if tl;dr)

Taustataidestudiot eroavat tosistaan suuresti, eikä yhtä tyhjentävää mallia löydy, mikä pitäisi paikkansa kaikkialla - tai välttämättä edes suurimmassa osassa yrityksistä. Tässä kuitenkin animaatiostudio Satelightin ranskalaisen osaston (eli Satelightin taustataideosaston) malli siihen, miten taustataideuralla edetään. Vielä uusia ja kokemattomampia työntekijöitä siirretään projektista toiseen ja heille annetaan vain vähän vastuuta. Keskimäärin aloittelevat piirtäjät saattavat piirrellä n. 40 taustaa viikossa, mutta määrä nousee kun taidot kehittyvät ja vastuu kasvaa. Kun vastuuta saadaan tarpeeksi, nimitetään taustataiteilija työskentelemään vakituisesti yhden projektin tai jakson parissa. Studio Kusanagilla puhutaan n. 150 piirroksen kuukausitahdista, mutta jotkut mainitsevat taas muualla piirtävänsä 50-80 kuvaa viikossa.

Juuri tämä suuri lukumäärällinen vaihtelu aiheuttaa sen, että on hyvä muistaa, etteivät kuvamäärät per viikko ja kuukausi ole muuta kuin vain suuntaa-antavia arvioita - ja ovat oikeastaan täysin turhia. Provikkapalkalla työskentelevien taustataiteilijoiden palkka määräytyy useamman tekijän kuin vain kuvamäärän perusteella. Tärkeitä tekijöitä ovat, mikä projekti on kyseessä (tv-anime, elokuva, peli) ja kuinka iso sekä tarkka taustan täytyy olla. Eri taustat hinnoitellaan eri tavoilla. Kuitenkin tässäkin työssä nopeus ja taito ovat aina eduksi.

Taustataiteilijankaan elämä ei ole hääviä. Rahaa kyllä kertyy, mutta hulppeasti tuskin elää kukaan muu kuin taideohjaaja tai designeri. Työ on raskasta ja päivät ovat pitkiä, mutta monilla studioilla on tasaisin väliajoin jopa 2 vapaapäivää viikossa. Työpäivien pituus vaihtelee projektista riippuen, mutta etenkin tuotannon loppuvaiheessa kiire on myös taustapuolella yleistä ja päivät todella pitkiä (jopa 14-16 tuntisia). Monet elinolot ovat kuitenkin parantuneet taustataidepuolella viime vuosina käytyjen työoikeustaisteluiden myötä - enää ei katsella hyvällä, jos työntekijöitä yövytetään studioilla.

Joidenkin arvioiden mukaan provikkapalkatut, ahkerimmat, vakituiset ja muutenkin taitavat tyypit saattavat ansaita yli 250 000 jeniäkin kuukaudessa (n. 2000 euroa), mutta ensimmäisiä vuosia alalla työskentelevät tienaavat todennäköisesti jotain 160 000 ja 250 000 väliltä. Jotkut studiot, kuten Satelight, tarjoavat myös ensimmäisen kolmen vuoden ajaksi mahdollisuuden vakituiseen peruspalkkaan, jotta pääsee tottumaan taustataidemaailman kovaan tahtiin.

Ps. Tiedän, että osa taustoista tehdään yhä piirtämällä paperille ja maalaamalla posterpaint väreillä. Näin ollen myös tuotantoprosessit ovat hieman erilaiset verrattuna moderniin yleisesti käytettyyn digitaaliseen tekemiseen, mutta keskitytään nyt oleelliseen. Japanissa työskentelee tällä hetkellä noin 70 taustataiteeseen erikoistuvaa firmaa, joista noin 10 tekee pääasiassa (eivätkä nekään siis kokonaan) työnsä kynällä ja paperilla. Näistä taustataideyrityksistä merkittävin ja tunnetuin on kynää, maalia ja paperia suosiva  Studio Pablo (Owari no Seraph, Kill la Kill). Tähän emme kuitenkaan syvenny vaan lisää erilaisista tuotantotavoista ja taustataidefirmoista kuulemme myöhemmin seuraavassa kunnianhimoisessa projektissani.


6. Photography-department  / Fotografia-vaihe
Tää on tässä, koska Hibike Euphonium on hirveen kiva sarja.
Valokuvausosaston tehtävä on lisätä spesiaaliefektejä teokseen, sekä yhteen sovittaa taustataide, 3D ja animaattoreiden tuotokset yhdeksi sulavaksi kokonaisuudeksi. Siksi heidän panoksensa myös taustataiteen kannalta on merkittävä. Sävy ja värivalinnat voivat olla ristiriidassa keskenään tai sitten taustaa vasten liikkuvien hahmojen ja mekaanisten asioiden kanssa. Ristiriitaiset tuotokset syntyvät helposti, koska taustataide (ja mahdollisesti myös monet muut osa-alueet) tehdään usein eri tiloissa kuin muu tuotanto.

Valokuvausosaston tehtävä on tosiaan lisätä myös spesiaaliefektejä ja valvoa kohtausten tunnelman synnyttämistä. Siellä tehdään päätöksiä, mikäli kohtauksen valaistusta pitää muuttaa tai sumuisuutta lisätä. Eräs digitaalisuuden tuomista muutoksista on se, että näiden muutosten tekeminen on helpompaa kuin entisaikojen fyysisten paperituotosten kanssa. Näin ollen valokuvausosaston ohjaajan eli Director of Photography -tittelillä toimiva henkilön mahdollisuus vaikuttaa teoksen lopputulokseen on nykyisin kasvanut. Fotografiaohjaajan päätehtävä on valvoa muun valokuvausosaston toimintaa ja laatua.

Osaston nimi on säilynyt entisajoilta, jolloin fotografia-vaihe tarkoitti kirjaimellisesti selluloidikalvojen kuvaamista kameralla.


7. Loppusanat
Unlimited Blade Works TV-version 2. kausi. Ufotablen oma taustataidetiimi on aika hyvä porukka ja studio on hyvä työympäristö. Tässä vain yksi näyte studion kaikkien jäpien luomasta kokonaisuudesta. (ovat todennäköisesti kuvan takana, mutta jaksoon oli kreditoitu myös muita taustastudioita, joten vastaanottakaa väite varauksella)
Taustataide on aina yhteistyötä, mutta on faktuaalinen virhe antaa kaikkea kunniaa kauniista taustoista ohjaajalle, jakso-ohjaajalle, designerille, storyboardaajalle, layoutterille - tai edes aina taideohjaajallekaan. Taustataidemaailmassa näkee nopeasti ja helposti, miten myös taidokkaiden yksilöiden kädenjälki on vaikuttanut laatuun aina teoksesta toiseen.

On usein vaikeaa - ellei jopa mahdotonta - tietää kenelle kiitos lopulta mistäkin ja milloinkin kuuluu. Sen takia on hyvä katsoa Makoto Shinkain elokuvia tai vaikkapa Kimuran soolo-taustoittama elokuva Catnapped.  Auteur-tekijöitä löytyy taustataiteen parista - heidät vain pitää bongata ja nostaa ansaitsemaansa asemaan.

Jatkossa on luvassa lisää tietoa eri taustataidestudioista. Siitä miten ne eroavat toisistaan, mitä erikoistumisia milläkin on ja hieman henkilöistä heidän takaansa. Tällä hetkellä käännöstyönä on myös tekstiä Studio Kusanagista, mistä voimme pian siis odottaa lisätietoa.

Kiitos Ankkulille avusta ja neuvoista blogipostauksen suhteen. Odottakaamme häneltä, Haiderilta, Coldilta, Metalta ja Tounikselta omaa Vaasa-blogia.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Desucon 2015 - Ikuinen tyytymättömyys

Kommenteista päätellen moni suomalainen animeharrastaja kaipaa niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin animetapahtumat olivat vielä hyviä. Missä ovat ne vanhat kunnon conit, joissa kaikki toimi ja puheohjelmat olivat toinen toistaan parempia? Miksi me joudutaan kestämään jotain hitsin Desuconia, kun ois se just se yks toinen coni, joka vaan on niin täydellinen? Ai mikä sen nimi on? No emmä nyt viitti alkaa tässä sitä sanomaan. No ei sitä conia ole olemassa, eikä sitä aikaa ole koskaan ollut, jolloin conit olivat näiden mielestä hyviä.
"Tuntuu, että osa kävijöistä kaipaa takaisin siihen kultakauteen, jota ei ikinä ole ollut olemassakaan. En tässä mitään selkääntaputtelua yritä harrastaa, mutta ohjelmataso on yleisesti ottaen ollut nouseva trendi viimeisen 10 vuoden aikana. Notkahduksia tulee sillon tällöin, mutta nykyisin ei Desuconissa enää näe mitään Miyazaki ja telaketjufeminismi -tierin ohjelmaa."
Palkkiprinssi Gorim, 2015.
Kun kävijöiden minimivaatimuksena conin onnistumiselle alkavat olla Comiket-tasoa niin on vaikea miellyttää ketään. Kävijöiden kritiikin kuunteleminen tuntuu välillä samalta kuin VR:n kohtaama kritiikki. Sitä on vaikea ymmärtää ja jos pyytää selitystä vastauksena tulee "Puheohjelma oli paskaa, emmä ala selittämään miksi se oli paskaa, koska ei se muuta mitään." Kyllä muuten muuttaa. Siellä Desuconin ohjelmavastaavana on ihan pätevä nuori kaveri, joka ei (kuten edeltäjänsäkkään) ole mitenkään vannoutunut päästämään "rinkirunkkupiirin" jäseniä pitämään ohjelmaa vaan uskaltaa kieltäytyä myös tuttujen ohjelmatarjouksista. Kertokaa siis, jos ohjelma oli mielestänne huonoa ja selittäkää millaiseen sitä vaihtaisitte.

Oliko Desuconissa sitten niin huonoa ohjelmaa tällä(kin) kertaa? Tässäpä vasta vaikea kysymys. Mielestäni ohjelman yleinen taso oli huonompaa kuin Frostbitessä johtuen juurikin siitä, että monet "rinkirunkkaavat muutosvastaiset desueliittijäbät" pitivät ohjelmansa paneeleissa tai eivät ollenkaan. Jussi Karin perinteinen provokaattoriohjelma jäi tähän coniin tekemättä, mutta mies jo uhosi blogissaan, että mahdollisesti Frostbitessä nähtäisiin taas Karia - toivottavasti ohjelmanpidon merkeissä. Muutamaa muutakaan tuttua kasvoa ei nähty pitämässä ohjelmaa lainkaan, mutta eniten jäin kaipaamaan loistavien luennonpitäjien Ptj_Tsubasan, Aranarainin ja Huilaileen omia ohjelmia. Näiden paneeleista vähän lisää myöhemmin.

Kuitenkin osa syy, miksi luentotarjonta vaikutti huonolta johtui siitä, että missasin myös monta luentoa, joiden kuulin olleen mitä mainioimpia. Myy Lohen Anime äänenmurroksessa ei kuulemma vaatinutkaan lähtötasoa, jossa pitäisi olla kiinnostunut ääninäyttelijöiden alushousuvalinnoista tai tunnistaa jokaista tyyppiä nimeltä. Tämän katselen varmasti juutuupista kunhan se sinne tulee. Myös Hoothootin Seiji Kishi setit jäivät päällekkäisyyksien takia välistä (taas). Harmittaa kovasti, koska siellä varmasti tarjottiin conin parhaat analyysit. 3D on jo täällä oletko valmis? -luento oli kuulopuheiden perusteella myös informatiivinen ja virkistävän uudenlainen, eikä FMA vs FMA ymmärtääkseni mennytkään fanityttöjen kikatteluksi kuten tämännimiset luennot yleensä menevät.

Hyvää ohjelmaa siis kyllä löytyi enemmän kuin ajattelin, mutta en vain vaivautunut käymään kokeilemassa, kuten ei ilmeisesti vaivautunut moni muukaan. Hyvän ohjelman tunnuksia ei näe vielä nimestä eikä ohjelmakuvauksestakaan, joten kannattaa mennä rohkeasti saliin kuuntelemaan ja sitten lähteä mikäli ei miellytä. On kuitenkin totta, että kaikkea kritiikkiä ei Desuconissakaan kuunnella, esimerkiksi kritiikkiä ohjelman liiasta animepainotteisuudesta tuskin huomioidaan. Tämä on nähdäkseni Desuconin agenda ja on ihan hyvä, että edes yksi coni Suomessa pyrkii puhtaasti animetapahtumaksi. Ei Desuconkaan vielä ole tarpeeksi animepainotteinen tapahtuma, mutta toivottavasti kukaan ei huijaa itseään väittämällä etteikö se olisi eniten animepainotteinen tapahtuma. Traconin ohella Desucon on ainoa "animetapahtuma", jonka en näe enää 2015 kutsumassa kunniavieraakseen suomalaisia fanidubbaajia tai Antti Valkamaa.

Onneksi on olemassa Desucon. Suomessa on kuitenkin jo ihan tarpeeksi rope/tietokonepeli/hassuttelu painoitteisia coneja. Lisää asiantuntevampaa ja parempaa ohjelmaa kaivataan aina, valitettavasti tuntuu siltä, että monia kokeneita ohjelmanpitäjiä väsyttää tehdä luentoja puolen vuoden välein ja yrittää löytää uusia aiheita. On siis nuoren Tursakkeen tehtävä löytää keinot, miten tässä hankalassa tilanteessa saadaan lisää sitä hyvää animeohjelmaa. Onnea matkaan.


Yleiset asiat

Aquarion Evol on oiva piirrossarja, se on myös hyvin piirretty
Desucon 2015 oli, kuten Desuconit ja Traconit aina ovat, järjestelyidensä puolesta kunnossa. Kuitenkin eräs järjestyspuolen harvoista ongelmista oli, että vieläkään ylätasanteella ei ilma kierrä ja tuulettimia oli liian vähän - tähän olisi kiva saada ratkaisu, jos sellainen on ylipäätään mahdollista saada. Toinen ongelma oli, että tulostin meni jumiin ja luentomuistiinpanojen saaminen meni luvattoman hankalaksi. Eipä siinä mitään, kun kyseessä on tälläinen rautaisen kokenut ensikertalainen, joka nyt mitään muistiinpanoja tarvitse. Itse en paljoa puuhanurkissa/desuloungeissa yms. vietä aikaa joten en lopulta tiedä ihan hirveästi niistä iltabileistä tai hengauspuolesta, mutta Dhawkun musisoimat iltabileet olivat varmasti todella kivat.

Pettymyksistäni suurin oli Naoyoshi Shiotanin (<- linkki blogaukseeni miehestä) poisjääminen. Odotin miehen esiintymistä kuin kuuta nousevaa ja olin varaamassa mukaan Le Chevalier DVD-boksin sun muuta sälää mihin saada miehen nimikirjoituksen, mutta ei jos ei. Shiotanin poisjäänti Desuconista riippumattomista syistä jätti aika ison aukon tämänkertaisessa tapahtumassa, koska kunniavierasohjelmat jäivät sitten kokonaan välistä. Tämä on siksi, etteivät ääninäyttelijöiden KV-ohjelmat kiinnosta pätkän vertaa. Seiyuut eivät yleensä tiedä animen tekemisestä tai animesta kovin laajalti, eivätkä oikein uskalla vastata muihin kuin "mikä on sun lempi pizza?"-tason kysymyksiin. Ankkuli ehdotti osuvasti twitter-viestiketjussaan, että ääninäyttelijöille voisi jatkossa puheohjelmien sijaan järjestää Kakun syönti -ohjelmaa.

KV-asioista ei kuitenkaan voi puhua ilman, että mainitsee Oomorin tulevan Frostiin. Loistavaa työtä KV-tiimi! On aina hankala uskoa, että saataisiin joku yhtä kiinnostava ja merkittävä kaveri kuin Urobutchi tulemaan Suomeen, mutta näköjään sekin voi onnistua. Tälle miehelle kyllä riittää kenellä vain kysyttävää ja aionkin lähetellä tänä vuonna hieman aktiivisemmin niitä yleisökysymyksiä miehelle. Erinomaista työtä Cilla Lohi ja koko KV-tiimi.

Ohjelma

Perjantain ohjelmasta ulisin jo aiemmin twitterissä. Lutkukan 1001 tapaa arvostella animea oli todella hyvä valinta perjantaille, sillä coni on hyvä aloittaa huumoripitoisemmalla ja viihdyttävällä ohjelmalla eikä suoraan sännätä syvällisiin burgerointeihin. Ohjelman ongelma oli, että en oikein itse ollut varautunut enemmän keskustelupiirimäiseen menoon, mutta nyt olivat omat odotukset ja luennon tarkoitus ristiriidassa. Eli ongelma ei niinkään luennossa itsessään vaan siinä, mitä lähdin siltä hakemaan. Ensi kerralla pitää muistaa vain sijoittaa ne diojen tekstit tarpeeksi ylös, jotta takariviinkin näkyisi esim luennon häshtägi. Hyvä esiintyjä, jota suosittelen myös jatkossa puhumaan tapahtumaan.

Tätä ennen kuitenkin kävin Utopiaa ja Dystopiaa luennolla, josta myös 40 minuutin jälkeen karkasin hengausrinkiin. Luennolla ei tunnuttu pääsevän asiaan vaan termien kuten "demokratia" ja "monarkia" avaamiseen käytettiin aivan liikaa aikaa. Sen jälkeen läpikäytiin luettelomaisesti esimerkkejä näistä hallintomuodoista. Olisi parempi jättää helpot termit kokonaan avaamatta ja ne hankalammat "teknokratiat" avata myös nopeasti ja ohi mennen, eikä jäädä jankkaamaan aiheesta. Luento jätti roppakaupalla parannettavaa ainakin alkupuoliskonsa perusteella - tiedä sitten vaikka lopussa päästiin asiaan.

Musavisa oli loistava, vaikka jäätiinkin kakkossijalle. Kisailujen suhteen Musavisa jätti minun ja Main pitämän animevisan täysin jalkoihinsa ja teki sen sellaisella tavalla, että ihan hävettää vielä näin jälkikäteenkin. Toivottavasti tästä visasta saadaan perjantai-perinne, jota vaalitaan vuosikaudet. Jos nuoret neitoset eivät pidä itse Frostin musavisaa niin jonkun muun olisi parasta ottaa ohjat käsiinsä. Kuten Traconin musavisassakin myös tässä oli hyvä konsepti se, ettei pitänyt tietää biisintekijöitä tai biisin nimiä vaan ainoastaan se animesarja. Iso plussa ksysymyslapuista, musavalinnoista ja ohjelman tahdituksesta. Laorlanilta ja Mansikalta kyllä toivoisin taas animeohjelmaakin, mutta tälläisen visan jälkeen olisi sääli, jos ei yhtä hyvää visaa saada myös Frostiin. Rima on korkealla.

Lauantai aamupäivä tapeltiin tulostusongelmien kanssa ja sitten pidettiin luento. Taustataide-luento veteraaniluennoitsija ja animejeesus Touniksen kanssa meni ihan hyvin, mutta parannettavaa jäi. Saatiin ainoastaan pintaraapaisu koko aiheeseen, vaikka tietoa kyllä olisi riittänyt pidempään ja syvällisempäänkin settiin. En tiedä kiinnostaako ihmisiä koko aihe, mutta puhuisin mielelläni jatkossakin aiheesta, vaikka taustataiteen tyylimuutoksista tai sen tekijöistä. Blogaan pian meidän luennon niin, että siinä esiintyneet sarjat saa otettua ylös.

Animea analysoimassa -paneeli oli pienimuotoinen pettymys. Ei siksi, että paneeli olisi ollut huono vaan siksi, että Ptj_Tsubasa, Aranarain ja velikulta Tounis ovat sellainen kolmikko, jolle voi yleensä asettaa kaikki conin luento-ohjelmiin kohdistuvat odotukset. Onko reilua odottaa heiltä joka kerta conin parasta ohjelmaa? Ehkä ei - Tsubasalta se kuitenkin yleensä onnistuu silti. Kaikkia oli miellyttävä kuunnella puhumassa monologia omasta aiheestaan, mutta sitten keskusteluosuus jäi melkein aina melko latteaksi. Muutamaan otteeseen Aranarain tosin yritti vaihtelevin tuloksin saada kunnon keskustelua aikaan. Hyvät setit kuitenkin eli definitiivinen 7,5/10. Toivottavasti nämä ohjelmanpitäjät jaksavat vielä jatkossakin tehdä luentoja.

Mikko Lammin Eeppisten avaruustaisteluiden eeppinen taistelu oli kevyt, hauska ja viihdyttävä ohjelma, jossa yleisö sai olla aktiivisesti mukana. Tälläinen ohjelma on hyvä pitää pitkän lauantaipäivän keskellä, sillä pepullaan hiljaa istuminen käy ennen pitkää puuduttavaksi. Tuntui kuitenkin siltä, että ehkä Lammilta uupui tällä kertaa se ihan palavin halu tehdä se vuoden ohjelma. Joka tapauksessa hyvä ja viihdyttävä setti oikeaan aikaan.

Olikohan tää sittenkää niin hyvä piirretty kuin muistan
Cross Ankee -paneelissa ihan unohti olevansa paneelissa, koska homma toimi ja pelitti todella hyvin. Ohjelmanpitäjät olivat hauskoja, esittivät hyviä näkökulmia ja kiusasivat Embryo-kunia eli Nailocchia ihan tarpeeksi. Voisiko parempaa toivoa? No, jos nyt sitä Embryota vähän enemmän vielä kiusattaisiin. Silti niistä ohjelmista, joissa kävin tämä taisi olla se conin paras. Aihetta käsiteltiin ihan hyvin ja hauskasta valosta. Oli miellyttävää nähdä kolmen kokeneen naisohjelmanpitäjän näkökulma piirrettyyn, jonka ANN:n mielipidevaikuttaja Hope Chapman nimesi animessa esiintyvän misogynismin ruumiillistumaksi. Itse nautin sarjassa eniten sen referenssi- ja camp-huumorimäisyydestä. Cross Angen itsetietoinen huonous teki sarjasta helposti lähestyttävän, eikä sille voinut nauraa kuin räkä poskella. Vihaajat vihaa.

Sunnuntaina hengasin vain kavereiden kanssa ja oli kivaa. Aniue, Vaasan pojat ja kaikki muutkin tyypit joille juttelin oli parhaita, myös se eräs Lappeenrantalainen nuorisohuligaani ja fuwafuwa-ritari, joka ei koskaan tullut paikalle. Lopuksi haluan sanoa, että oli taas kivaa ja parasta. Tekniikkavänkärit oli loistavia ja paijattavia - en tosin uskaltanut paijata. Voisin itsekin tästä eteenpäin panostaa ohjelmanpitämiseen coneissa, mutta varmasti myös conien järjestämiseen herää kiinnostus sitten kun animeharrastukseen loppuu kiinnostus.