lauantai 21. marraskuuta 2015

Desutalks ohjelmadiat


Trollisivusto Anime Maru osuu lähelle totuutta.
http://www.animemaru.com/japanese-animators-escape-to-sweatshops-in-search-of-better-working-conditions/


Yleisesti asiaa-ajavana pidetty ja internetissä jatkuvasti pyörivä shirobako-taulukko, joka on parhaimmillaankin vain suuntaa-antava. Monet luvut perustuvat Janica:n tuloksiin, mutta myös alan muihin vastaaviin mittauksiin.


Lähde: http://studiodomo.jp/wordpress/the-true-situation-of-japanese-animatorspart-1/ kääntämä tilasto Janican reportista

Lähde: http://studiodomo.jp/wordpress/the-true-situation-of-japanese-animatorspart-1/ kääntämä tilasto Janican reportista



 
https://twitter.com/HP0128/status/580770163542228992?s=17


¨
ylhäällä: Hyouge mono, 5cm per second
alhaalla: Kotonoha no Niwa, Charlotte

Under the Dog, Dies Irae
Little Witch Academy 2, Kick-Heart






Lähdeluettelo ja kritiikki

Osa - erityisesti palkkatiedoista - perustuu pitkälti ANN:n uutisointiin, minkä tarkistamisesta tekee ongelmallisen kuolleet linkit lähteissä. Monet lähteet ovat alunperin blogipostauksia tai julkisia kommentteja, jotka on myöhemmin poistettu, koska valittamisesta joutuu ongelmiin. Rajatun lähdeaineiston ja esitelmän matalan lähtötason vuoksi en kuitenkaan näe mielekkääksi epäillä ANN:n toimittajien ammattitaitoa - erityisesti kun lukemani alan kirjallisuus tukee näitä tietoja. Osa tiedoista kuitenkin perustuu vahvasti luotettaviin tutkimuskirjallisuuksiin - kuten seuraavan lähdeluettelon 3 ensimmäistä opusta, jotka ovat saatavilla kokonaan tai osittain monien yliopistojen elektronisista kirjastoista - tai ovat kuten Working conditions of animators tilattavissa maksullisesti elektronisena lainana, minkä todennäköisesti saa järjestettyä ilmaiseksi, jos vain osaa pyytää yliopistoa kustantamaan. 

Working conditions of animators: The real face of the Japanese animation industry
The Pitfall Facing the  Cool Japan Project: The Transnational Development of the Anime Industry  under the Condition of Post-Fordism*
Promoting the Animation Industry in Local Regions: A Case Study of Working Conditions at an Animation Studio in Okinawa
The Japanese Animation Creators Association (JAniCA) 2015 raportti Japanin animaatioalan työolosuhteista http://www.janica.jp/press/press100428.pdf

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Higashiji Kazukin haastattelu

Higashiji Kazuki

Studio Easterin projekteja silloin tällöin johtava Higashiji Kazuki on digitaustoittamisen mahdollisuuksia äärimmilleen hyödyntävän taustatyylin eräs keulakuvista. Mies on taideohjannut mm. Nagi no Asukaran, Angel Beatsin ja Hanasaku Irohan. Miehen juuret löytyvät mm. Bamboon ja Bihou Inc:in listoilta. Tässä hänen haastattelunsa Nagi no Asukara -animessa tekemästään työstä.

TL Note: Käännös sisältää kirjoitusvirheitä, leikkisiä käännöksiä sekä potentiaalisia käännösvirheitä. Ei kannata suuttua, vaikka suututtaisi. Palautteen voi lähettää suoraan palkkineuvoston johtoportaalle tai tämän postauksen kommenttiosioon.



1. Miten kuulitte Nagi no Asukara projektista ensi kertaa, ja mitä olitte siitä mieltä?

”Kuvittelin tämän olevan minulle aivan liian rankka urakka. Tari Taria tehdessäni animaatiotuottaja Tsuji Mitsuhito (P.A. Works) otti minuun yhteyttä ja kertoi projektin kertovan ’maalla ja merellä elävien ihmisten kahdesta maailman suhteesta sekä rakkaudesta’. He halusivat, että piirrän tunnelmallisia kuvia siitä huolimatta, että ollaan meren sisällä. Itse en kyennyt kuvittelemaan miten lilluvien merilevien täyttämä merimaisema voisi olla tunnelmallinen. Siksi jätin asian vielä hautumaan.”


2. Hmm.. liityitte siis siihen aikoihin mukaan projektiin, mikä oli päällimmäinen syy liittymiseen?

”Itseasiassa sarjan käsikirjoittanut Mari Okada totesi, että suostuu kirjoittamaan tarinan, mikäli saa herra Higashijin taustat. Myös ohjaaja Shinohara totesi, että: ’Higashijin taustat motivoivat minut tekemään töitä’ tai ’Haluan nähdä uudenlaisen Higashijin!’. Näin minut houkuteltiin mukaan *reps*. Tämän lisäksi ajattelin, että mikäli tässä iässä (40v) pyrkisin haastamaan itseni, se palvelisi hyvänä kokemuksena myös kymmenen vuoden päästä.”


3. Ja koska vastauksen viivyttely on tuskallista, taisitte aluksi olla melko huolissanne?

”Totta kai. En alun alkaenkaan edes osannut kuvitella, millaiset elintavat meren alla voisi olla. Mutta puhuttuani ohjaaja Shinoharan, käsikirjoittaja Okadan sekä animaatiotuottaja Tsujin kanssa, tulimme tulokseen, että yrittäisimme vedenalaisesta ja maanpäällisestä kylästä tehdä samankaltaiset.”


4. Ensi alkuun myös herra Higashijilta saatiin erilaisia ideoita, eikös niin?

No joo, aluksi meinasin, että kyseessä olisi täysi scifi-maailma. Meri-ihmiset eläisivät kupolinmuotoisessa tilassa, jossa he olisivat selvinneet menetetyn teknologian avulla jo vuosisatoja. Siten pääsisin piirtämään maan ja meren yhdistävän hissin, pystyisin luomaan niin monta siistiä kuvaa sarjan kohokohtiin kuin haluaisin.

Toinen idea, mikä esiintyi, oli tehdä maanpinnasta ja merenalaisesta maailmasta peilipintamaiset maailmat. Mikäli hyppäisit maalta mereen, maailmasi pyörähtäisi ympäri. Esimerkiksi siinä missä maalla tulee hanasta vettä, meressä tulisi ilmaa, joka näyttäytyisi ikään kuin vetenä. Siis, sellainen päinvastakkaisuuksien maailma. Mutta ohjaaja Shinohara totesi, että sci-fin sijaan tehdäänpä tästä hieman tavallisemman maailman oloinen paikka.


5. Niin siis. Vaikka ollaankin meren alla, niin sinun haluttiin piirtävän samanlaiset olosuhteet kuin maankin päällä?

”Näin on näreet, tosin itseäni tyydyttävän tasoisen tuloksen aikaansaamiseksi tarvitsisin tarpeeksi aikaa. Jotta saisin tämän aikaan, kysyin ohjaaja Shinoharalta yksitellen kaikki minua vaivanneet kysymykset. Näin sitten lähdin omalla tyylilläni toteuttamaan ohjaajan toiveita ja haluja.”

 

6. Monien käänteiden ja ongelmien jälkeen saitte aikaan tuntemamme NagiAsun fantasiamaailman, mutta se, innostuisivatko katsojat luomuksestanne, taisi luoda melkoisen jännityksen NagiAsun 1. jakson airatessa.

”Melkoisestihan se jänskätti. Käsikirjoitusvaiheessa ehdotin melkoisen määrän ideoita. Koin vastuuta projektista päätettyäni ’tämä taidetyyli on hyvä, mennäänpä tällä.’, mutta todellisuudessa vielä hieman jännitti. Mielestäni nuorten ihmisten pitäisi nähdä Nagi no Asukara, erityisesti haluaisin yläastelaisten katsovan sen.

Taustataiteilijana on melkoisen röyhkeää sanoa näin, mutta haluan teoksissani nostaa katsojan ihon kananlihalle, keskellä tätä tunneherkkää aikaa, jota elämme. Kahdeksannella luokalla katselin Wings of Honneamisen, joka oli melkoinen kokemus, jota ilman tuskin olisin nyt tässä. Sain siis elokuvasta paljon vaikutteita. Honneamise istutti inspiraation siemenen moniin paikkoihin. Minäkin olen yksi niistä siemenistä. Kun tein NagiAsua, halusin, että siitäkin lähtisi samanlainen fiilis. Halusin tehdä teoksen, joka ei vanhenisi pitkiin aikoihin. NagiAsussa haastan itseni tekemään parhaani aina viimeiseen jaksoon asti.”


7. Maailmanrakennuksesta puhuttaessa kahden courin aikana nähdään varmasti muutoksia, mutta eikös olekin harvinaista, että maisemat muuttuvat yhtäkkiä kahden courin aikana.

”No, tottahan tuo. Erityisesti ‘salt flake snown’ (NagiAsun meressä satava lumi) eli jakson 14 lumisateen jälkeen ensimmäiseltä puoliskolta tututkin maisemat muuttuvat suuresti, mutta näin saadaankin revittyä fantasia-asetelmasta kaikki hyöty irti.

On hyvä muistaa, että käsikirjoitus on erinomainen. Epäonnistumisen pelko oikeanlaisten kuvien luomisesta tähän uskomattoman hyvään käsikirjoitukseen toi kyllä aika paljon paineita. Mitä tekisinkään, jos oma työni päätyisi heikentämään käsikirjoituksen vaikutusta. Jouduin jatkuvasti taistelemaan tämän tunteen kanssa.”


8. Muutes, oliko nuoruudessasi fantasiatarinoita, satuja tai kuvakirjoja joista pidit?

”Olin ”todellisuusorientoitunut” viihdemieltymyksessäni. Voisi sanoa, että onii-chanin kanssa katsomillamme animeilla saattoi olla merkitystä, esim. Ginga Tetsudou 999:llä sekä Uchuu Senkan Yamatolla. Piirretyissä tapahtuu paljon mahdottomia asioita ja oikean maailman fysiikan lakeja rikkovia juttuja. Siksi onkin mietittävä, missä menee realistisuuden ja mahdottomuuden raja. Sellainen selkeys on mielestäni teokselle tärkeää. Nykyisin on paljon enemmän piirrettyjä, joissa pitää pohtia jokaisen napin piirtämisenkin merkitystä kokonaisuuden kannalta, mutta on myös paljon sarjoja, jotka eivät tee sitä. Tosin ainakin P.A. Worksin teoksissa on yksityiskohtia selittävää animaatiota, mutta halusin toisaalta myös etääntyä tästä ajatuksesta. Nagi no Asukarassa pyrittiin selkeään hyvälaatuiseen tavoitteeseen, josta puhuttiin suunnittelukokouksissa. Ginga Tetsudou 999:n junan ikkunan auetessa ei tule tunnetta, että ilma katoaisi osastosta, mutta kukaan ei valita asiasta. Siksi myös Nagi no Asukarassa oli pakko pyrkiä saamaan hahmot vaikuttamaan luonnollisilta merenalaisessa maailmassa.”

9. Nii justiinsa. No niin, vielä yksi kysymys, tässä teoksessa jouduitte piirtämään melkoisen määrän merimaisemia, mutta kummasta oikein itse pidätte – vuorista vai merestä?

”Jos totta puhutaan, niin vuorista (reps). Kotipaikkakuntani oli meren lähellä, joten en kyllä sitäkään vihaa, mutta vuoristoon on kivempi lähteä reissuun. Tosin NagiAsun lähdeaineistoa kerätessämme tykästyin erittäin paljon kalastajakylään. Ennen vanhaan, kun oli vielä pelit ja vehkeet, mutta sitten kalastajakylistä lähtivät nuoret pois, minkä vuoksi kalasaalis väheni ja sataman kylmävarastot jäivät lojumaan hyljättyinä. Varsinainen auringonlaskun maailma. Sellaisen kalastajakylän maisema vaikutti suuresti NagiAsukaran maailmaan.”

10. Tällä hetkellä NagiAsun tuotanto on vielä kesken ja asian sanominen voi olla vielä hankalaa, mutta miten te, Higashiji-pyon, kuvaisitte NagiAsu-sarjan lopputulosta?

"Uusi lähtöpiste - sen ainakin voin sanoa varmuudella. Hanasaku Irohan taustat olivat taustatyömieskykyjeni kulminaatio. Nagi no Asukaran summa tuntui lopulta olevan uudelleenaloitus – tuntui kuin seisoisin taas lähtöviivalla. Siksipä, edessä on kenties vielä vaikeuksia ja huolia. Hanasaku Iroha on menneisyydessä ja sen vuoksi ajattelen NagiAsua sen suurimpana kilpailijana. Minä, kamppailemassa NagiAsun kanssa, todistaa tämän ennen kaikkea."



Kiitokset kanjineuvoston ja kielimafian jäsenille Tounikselle, Nailolle ja Haiderille avusta kääntämisessä ja kirjoitusvirheiden korjaamisessa.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ideasta paperille - lyhyt oppitunti taustataiteen tuotannosta

Painotan tätä muutaman kerran tekstin aikana, mutta tässä on hyvin yksinkertaistettu kuvio siitä, miten taustataide päätyy projektin alusta sinne nyaa.eu:n torrenttien binaareiksi.  Miksi tämä on yksinkertaistettu? Koska yhtä yleispätevää ja tarkkaa tapaa ei ole olemassa. Toinen syy on se, että isojen asioiden kuten tuotantoprosessin käsitteleminen äärimmäisen tarkasti on epäkäytännöllistä. Tätä kaaviota hyödyntämällä kuitenkin saa hyvän peruskuvan siitä, miten täysin aliarvostettu taustataide toimii.

Tässä postauksessa ei myöskään puhuta lainkaan Shingekimäisistä 3D-taustoista tai animoiduista ns. "liikkuvista" taustoista. Tausta-animaatio kuuluu pitkälti animaattoreiden hommaksi ja jätetään se niistä höpöhöpöistä tietävien huoleksi, koska kuten ystäväni sanoi, olen vain höpsö vanha mummi, joka tykkää maalaustaiteesta.

0. Projekti alkaa -> Valitaan taideohjaaja ja taustastudio
Taideohjaaja Ogura Hiromasan Shirobako-versio
Usein taideohjaaja valitaan varsin varhaisessa vaiheessa projektia. Taideohjaaja (art director) tulee usein taustataiteeseen erikoistuvalta studiolta, joka normaalisti työskentelee kyseisessä sarjassa. Tietyillä studioilla on myös omia taideohjaajiaan, mutta olemassa on myös runsas määrä freelancereita. Taideohjaajia voi olla useampi kuin yksi per projekti, milloin yleensä vastuualueet jaetaan esimerkiksi sarjan lokaatioiden mukaan (esim. sisä- ja ulkotilataustoista vastaaviin). On myös mahdollista, että projektissa on mukana useita taustataidefirmoja ja siksi tarvitaan useampi taideohjaaja vastaamaan omien taustastudioidensa valvonnasta.

1. Kokoustamisvaihe
Joltain tällaiselta se varmaan näyttää
Ohjaaja, taideohjaaja sekä mahdolliset erilaiset projektin parissa työskentelevät designerit pitävät kokouksia ja päättävät taustataiteen suunnasta sekä tyylistä. Kokouksissa laaditaan todennäköisesti artboardeja, jotka piirtää joko taideohjaaja tai joku erikseen hommaan nimetty.

Artboard on eräänlainen mallikuva sarjan taustoista, josta muu taustataidetiimi ottaa mallia. Arboard myös luo yleiskuvan siitä, miltä sarjan ohjaaja haluaa projektin taustojen tyylillisesti näyttävän. Artboardeja tehdään yleensä useampiakin. Yksinkertaistuksena voi sanoa, että joskus näkemä imageboard -termi tarkoittaa jotakuinkin samaa, mutta niissä on eroja joihin ei tässä kuitenkaan tarvitse syventyä.


2. Esituotantovaihe
Design ja osa Line arttia Thomas Romainilta (Aquarion Evol)
Artboard Ghiblin taideohjaaja Takeshigeltä (Henkien Kätkemä)
Tuotannon alkuvaiheessa taideohjaaja yhdessä erilaisten design ja art setting -tittelin omaavien leidien ja herrojen kanssa laatii mittavan määrän erilaisia design-piirroksia. Näitä tehdään mm. sarjan tärkeistä paikoista, huonekaluista, rakennuksista, käyttötavaroista ja kaikesta mahdollisesta. Näitä designeja sitten animaattorit ja taustataiteilijat hyödyntävät, kun joutuvat piirtämään kohtauksia, jotka sijoittuvat näihin paikkoihin tai missä esiintyy näitä tavaroita.

Designauksen lomassa kokoustetaan säännöllisin väliajoin ohjaajan kanssa, joka hyväksyttää tai hylkää tekijöiden ehdottamia tuotoksia. Jotkut designit saattavat vaatia lukuisia hyväksyttämiskertoja kuten, erinomaisista taidostaan tunnettu, Thomas Romain sai huomata työskennellessään ohjaaja Shinichiro Watanaben alaisuudessa Space Dandyssä. Designaus on tärkeä vaihe myös sen takia, että esim. tärkeiden rakennusten ja miljöön kuvaus säilyy mahdollisimman yhtenäisenä ja mielenkiintoisen uniikkina.

Mikäli käytetään 3D-taustoja, ei sama ongelma ole yhtä relevantti, koska eri setteit ja line artit säilötään adobe illustratorin digitaaliseen kirjastoon, mistä ne voidaan uudelleen käyttää. Tosin tällöinkin uudelleen käytetään vain varsinainen taustapohja, ja itse tausta joudutaan piirtämään ainakin jostain asti uudestaan. Eli taustaa uudelleen muokataan. Joka tapauksessa tämä säästää merkittävästi aikaa, kun samaa lokaatiota voi kuvata eri kuvakulmasta joutumatta piirtämään koko taustaa uudestaan.


3. Storyboard = Kuvakäsikirjoitus

Kuvakäsikirjoitus on ikään kuin tv-sarjan jakso pelkistettynä luonnosmallisiin kuviin ja sen viereen kirjoitettuun tekstiin. Tekstissä selvennetään, mitä missäkin leikkauksessa ja kohtauksessa pitäisi tapahtua ja mihin kohtaan leikkaus sijoitetaan (edit: Suomenkielinen termi leikkaus sanalle on oikeasti kuva, mutta en aio käyttää niin hassuja termejä). Kuvakäsikirjoituksen laatii monesti ohjaaja tai jakso-ohjaaja itse - tosin aivan yhtä usein siinä saattaa myös olla joku muukin. Tyypillisesti kuvakäsikirjoituksen laatimiseen menee kahdesta kuuteen viikkoon aikaa - yleensä juuri se kuukauden verran.

Kuvakäsikirjoituksessa myös laaditaan yleiskuva siitä, miltä yksittäisten kohtausten ja jakson taustat tulevat näyttämään. Kuvakäsikirjoituksen tarkkuus ja vaatimukset vaihtelevat täysin, riippuen kuka sen on laatinut. Monesti kuvakäsikirjoituksen kuvat ja tekstit ovat vain karkeita luonnoskuvia. Ylempänä kaksi havainnollistavaa esitystä kuvakäsikirjoituksen ulkomuodosta vasemman puolimmainen To Aru Kagaku no Railgunista ja oikealla jostain Bones-piirretystä, jonka nimeä en jaksa kuvasta lukea (lienee vissiin Xam'd:ista).


4.Layout
Le Chevalier D'Eon Layout


Layoutin ja storyboardin voisi hyvin taustataiteen kannalta yhdistää yhdeksi prosessiosaksi, mutta selkeyden takia erotetaan nämä nyt tällä kertaa. Layout siis tarkoittaa useimmiten animaattorin piirtämää suhteellisen tarkkaa luonnosta siitä, miltä hän haluaa taustan näyttävän kohtauksessa. Layoutin tiedot taustan ulkonäöstä pohjautuvat storyboardin määräyksiin.


Taustataiteilija joutuu useimmiten korjaamaan layoutin kuvakulmaa, koska animaattorin piirtämä perspektiivi ei välttämättä toimi piirretyn animaation kanssa tavalla, jolla animaattori asian ajatteli. Layout-luonnoksen tarkkuus vaihtelee myös suuresti. Osassa layouteista on vain luonnoksen omaiset raamit ja kirjoitettuja ohjeita - osassa taas pidemmälle viety sommitelma kaikista eri rakenteista.

Layoutin saattaa laatia myös joku erillinen taho, mikäli näin on teoksessa kreditoitu, esimerkiksi oman elämänsä sankari Hayao Miyazaki piirsi kaikki layoutit Isao Takahatan ohjaamaan Alppien Tyttö Heidiin. Osa animaattoreista on valitellut nykyisin olevan pelkona, että layouttien tekemistä aletaan ulkoistamaan Aasian halpatyömaihin.


5. Itse tuotantoprosessi taustataidestudiolla
Kun sitten layoutit on vastaanotettu ja jokaiselle taustataidetiimin jäbälle on jaettu lista prop-designeista ja muista tarvittavista ohjeista on aika aloittaa taustojen vääntäminen. Nykyisin yleisin tapa työstää taustoja on piirtää piirustuspädille, mistä se yhdistyy Photoshop ohjelmaan. Tämä säästää aikaa ja vaivaa paitsi väritysvaiheessa myös yksinkertaisesti taustan työstämisessä, sekä erityisesti fotografia-vaiheessa (lisää tästä alempana).

Tuotannon alussa monesti projektien aikataulut ovat löysempiä ja aikaa on enemmän. Siksi taustataiteen tiimikoko pidetään aluksi varsin pienenä ja suppeana. Pienikokoinen tiimi takaa tyyliltään yhtenäisemmän taustataiteen. (Tämä ei pidä paikkaansa kaikissa projekteissa, mutta ainakin joissain). Esimerkiksi Le Chevalier D'Eonia tehtäessä Studio Fuga järjesteli tilanteen siten, että taideohjaaja legendaarinen Ohno Hiroshi piirsi ensimmäisten jaksojen taustoista itse suuren osan. Näin muu taustataidetiimi sai nähdä mitä Ohno myös käytännössä halusi - toki projektissa laadittiin myös artboardit kuten aina.

Usein aika ja henkilökunta ovat kortilla, etenkin kunnianhimoisissa projekteissa, minkä vuoksi yhden projektin parissa saattaa työskennellä useampikin taustataidestudio. On kuitenkin hyvä huomata, että yleensä päävastuu on yhdellä tietyllä studiolla. Esimerkiksi Nagi no Asukarassa päävastuu oli korealaisjapanilaisella Studio Easterillä. Muut studiot tarjoavat jonkin verran henkilökuntaa apuun koko projektin ajaksi tai sitten ovat vastuussa yksittäisistä jaksoista. Nagi no Asukarassa Kyoto Animationin omistaman Studio Bluen väki auttoi säännöllisesti lähes joka jaksossa, kun taas kolmantena "backgrounds" kreditoitu Studio Bamboo oli mukana vain muutamassa jaksossa.

Taideohjaajan työnkuvaan kuuluu pääasiassa taustaiteen tyylin päättäminen yhdessä ohjaajan kanssa, taustatiimin työn ja laadun valvonta sekä erilaisten designien laatiminen. Taideohjaaja termi on helppo ymmärtää väärin, mutta hän on hieman verrattavissa animaation puolen animaatio-ohjaajaan (Animation director / AD / sakuga kantoku=sakkan). Taideohjaaja osallistuu useimmiten muiden mukana taustojen laatimiseen, mutta tämän päätehtävä on kuitenkin tarkistaa, korjata ja valvoa muiden tekemiä taustoja. Jotkut taideohjaajat saattavat piirtää jopa huomattavan osan sarjan taustoista - erityisesti anime-elokuvissa kunnostautunut Kimura Shinji on tunnettu tästä.


5.5 Nippelitietoa taustataiteilijan elämästä studiolla (skip if tl;dr)

Taustataidestudiot eroavat tosistaan suuresti, eikä yhtä tyhjentävää mallia löydy, mikä pitäisi paikkansa kaikkialla - tai välttämättä edes suurimmassa osassa yrityksistä. Tässä kuitenkin animaatiostudio Satelightin ranskalaisen osaston (eli Satelightin taustataideosaston) malli siihen, miten taustataideuralla edetään. Vielä uusia ja kokemattomampia työntekijöitä siirretään projektista toiseen ja heille annetaan vain vähän vastuuta. Keskimäärin aloittelevat piirtäjät saattavat piirrellä n. 40 taustaa viikossa, mutta määrä nousee kun taidot kehittyvät ja vastuu kasvaa. Kun vastuuta saadaan tarpeeksi, nimitetään taustataiteilija työskentelemään vakituisesti yhden projektin tai jakson parissa. Studio Kusanagilla puhutaan n. 150 piirroksen kuukausitahdista, mutta jotkut mainitsevat taas muualla piirtävänsä 50-80 kuvaa viikossa.

Juuri tämä suuri lukumäärällinen vaihtelu aiheuttaa sen, että on hyvä muistaa, etteivät kuvamäärät per viikko ja kuukausi ole muuta kuin vain suuntaa-antavia arvioita - ja ovat oikeastaan täysin turhia. Provikkapalkalla työskentelevien taustataiteilijoiden palkka määräytyy useamman tekijän kuin vain kuvamäärän perusteella. Tärkeitä tekijöitä ovat, mikä projekti on kyseessä (tv-anime, elokuva, peli) ja kuinka iso sekä tarkka taustan täytyy olla. Eri taustat hinnoitellaan eri tavoilla. Kuitenkin tässäkin työssä nopeus ja taito ovat aina eduksi.

Taustataiteilijankaan elämä ei ole hääviä. Rahaa kyllä kertyy, mutta hulppeasti tuskin elää kukaan muu kuin taideohjaaja tai designeri. Työ on raskasta ja päivät ovat pitkiä, mutta monilla studioilla on tasaisin väliajoin jopa 2 vapaapäivää viikossa. Työpäivien pituus vaihtelee projektista riippuen, mutta etenkin tuotannon loppuvaiheessa kiire on myös taustapuolella yleistä ja päivät todella pitkiä (jopa 14-16 tuntisia). Monet elinolot ovat kuitenkin parantuneet taustataidepuolella viime vuosina käytyjen työoikeustaisteluiden myötä - enää ei katsella hyvällä, jos työntekijöitä yövytetään studioilla.

Joidenkin arvioiden mukaan provikkapalkatut, ahkerimmat, vakituiset ja muutenkin taitavat tyypit saattavat ansaita yli 250 000 jeniäkin kuukaudessa (n. 2000 euroa), mutta ensimmäisiä vuosia alalla työskentelevät tienaavat todennäköisesti jotain 160 000 ja 250 000 väliltä. Jotkut studiot, kuten Satelight, tarjoavat myös ensimmäisen kolmen vuoden ajaksi mahdollisuuden vakituiseen peruspalkkaan, jotta pääsee tottumaan taustataidemaailman kovaan tahtiin.

Ps. Tiedän, että osa taustoista tehdään yhä piirtämällä paperille ja maalaamalla posterpaint väreillä. Näin ollen myös tuotantoprosessit ovat hieman erilaiset verrattuna moderniin yleisesti käytettyyn digitaaliseen tekemiseen, mutta keskitytään nyt oleelliseen. Japanissa työskentelee tällä hetkellä noin 70 taustataiteeseen erikoistuvaa firmaa, joista noin 10 tekee pääasiassa (eivätkä nekään siis kokonaan) työnsä kynällä ja paperilla. Näistä taustataideyrityksistä merkittävin ja tunnetuin on kynää, maalia ja paperia suosiva  Studio Pablo (Owari no Seraph, Kill la Kill). Tähän emme kuitenkaan syvenny vaan lisää erilaisista tuotantotavoista ja taustataidefirmoista kuulemme myöhemmin seuraavassa kunnianhimoisessa projektissani.


6. Photography-department  / Fotografia-vaihe
Tää on tässä, koska Hibike Euphonium on hirveen kiva sarja.
Valokuvausosaston tehtävä on lisätä spesiaaliefektejä teokseen, sekä yhteen sovittaa taustataide, 3D ja animaattoreiden tuotokset yhdeksi sulavaksi kokonaisuudeksi. Siksi heidän panoksensa myös taustataiteen kannalta on merkittävä. Sävy ja värivalinnat voivat olla ristiriidassa keskenään tai sitten taustaa vasten liikkuvien hahmojen ja mekaanisten asioiden kanssa. Ristiriitaiset tuotokset syntyvät helposti, koska taustataide (ja mahdollisesti myös monet muut osa-alueet) tehdään usein eri tiloissa kuin muu tuotanto.

Valokuvausosaston tehtävä on tosiaan lisätä myös spesiaaliefektejä ja valvoa kohtausten tunnelman synnyttämistä. Siellä tehdään päätöksiä, mikäli kohtauksen valaistusta pitää muuttaa tai sumuisuutta lisätä. Eräs digitaalisuuden tuomista muutoksista on se, että näiden muutosten tekeminen on helpompaa kuin entisaikojen fyysisten paperituotosten kanssa. Näin ollen valokuvausosaston ohjaajan eli Director of Photography -tittelillä toimiva henkilön mahdollisuus vaikuttaa teoksen lopputulokseen on nykyisin kasvanut. Fotografiaohjaajan päätehtävä on valvoa muun valokuvausosaston toimintaa ja laatua.

Osaston nimi on säilynyt entisajoilta, jolloin fotografia-vaihe tarkoitti kirjaimellisesti selluloidikalvojen kuvaamista kameralla.


7. Loppusanat
Unlimited Blade Works TV-version 2. kausi. Ufotablen oma taustataidetiimi on aika hyvä porukka ja studio on hyvä työympäristö. Tässä vain yksi näyte studion kaikkien jäpien luomasta kokonaisuudesta. (ovat todennäköisesti kuvan takana, mutta jaksoon oli kreditoitu myös muita taustastudioita, joten vastaanottakaa väite varauksella)
Taustataide on aina yhteistyötä, mutta on faktuaalinen virhe antaa kaikkea kunniaa kauniista taustoista ohjaajalle, jakso-ohjaajalle, designerille, storyboardaajalle, layoutterille - tai edes aina taideohjaajallekaan. Taustataidemaailmassa näkee nopeasti ja helposti, miten myös taidokkaiden yksilöiden kädenjälki on vaikuttanut laatuun aina teoksesta toiseen.

On usein vaikeaa - ellei jopa mahdotonta - tietää kenelle kiitos lopulta mistäkin ja milloinkin kuuluu. Sen takia on hyvä katsoa Makoto Shinkain elokuvia tai vaikkapa Kimuran soolo-taustoittama elokuva Catnapped.  Auteur-tekijöitä löytyy taustataiteen parista - heidät vain pitää bongata ja nostaa ansaitsemaansa asemaan.

Jatkossa on luvassa lisää tietoa eri taustataidestudioista. Siitä miten ne eroavat toisistaan, mitä erikoistumisia milläkin on ja hieman henkilöistä heidän takaansa. Tällä hetkellä käännöstyönä on myös tekstiä Studio Kusanagista, mistä voimme pian siis odottaa lisätietoa.

Kiitos Ankkulille avusta ja neuvoista blogipostauksen suhteen. Odottakaamme häneltä, Haiderilta, Coldilta, Metalta ja Tounikselta omaa Vaasa-blogia.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Desucon 2015 - Ikuinen tyytymättömyys

Kommenteista päätellen moni suomalainen animeharrastaja kaipaa niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin animetapahtumat olivat vielä hyviä. Missä ovat ne vanhat kunnon conit, joissa kaikki toimi ja puheohjelmat olivat toinen toistaan parempia? Miksi me joudutaan kestämään jotain hitsin Desuconia, kun ois se just se yks toinen coni, joka vaan on niin täydellinen? Ai mikä sen nimi on? No emmä nyt viitti alkaa tässä sitä sanomaan. No ei sitä conia ole olemassa, eikä sitä aikaa ole koskaan ollut, jolloin conit olivat näiden mielestä hyviä.
"Tuntuu, että osa kävijöistä kaipaa takaisin siihen kultakauteen, jota ei ikinä ole ollut olemassakaan. En tässä mitään selkääntaputtelua yritä harrastaa, mutta ohjelmataso on yleisesti ottaen ollut nouseva trendi viimeisen 10 vuoden aikana. Notkahduksia tulee sillon tällöin, mutta nykyisin ei Desuconissa enää näe mitään Miyazaki ja telaketjufeminismi -tierin ohjelmaa."
Palkkiprinssi Gorim, 2015.
Kun kävijöiden minimivaatimuksena conin onnistumiselle alkavat olla Comiket-tasoa niin on vaikea miellyttää ketään. Kävijöiden kritiikin kuunteleminen tuntuu välillä samalta kuin VR:n kohtaama kritiikki. Sitä on vaikea ymmärtää ja jos pyytää selitystä vastauksena tulee "Puheohjelma oli paskaa, emmä ala selittämään miksi se oli paskaa, koska ei se muuta mitään." Kyllä muuten muuttaa. Siellä Desuconin ohjelmavastaavana on ihan pätevä nuori kaveri, joka ei (kuten edeltäjänsäkkään) ole mitenkään vannoutunut päästämään "rinkirunkkupiirin" jäseniä pitämään ohjelmaa vaan uskaltaa kieltäytyä myös tuttujen ohjelmatarjouksista. Kertokaa siis, jos ohjelma oli mielestänne huonoa ja selittäkää millaiseen sitä vaihtaisitte.

Oliko Desuconissa sitten niin huonoa ohjelmaa tällä(kin) kertaa? Tässäpä vasta vaikea kysymys. Mielestäni ohjelman yleinen taso oli huonompaa kuin Frostbitessä johtuen juurikin siitä, että monet "rinkirunkkaavat muutosvastaiset desueliittijäbät" pitivät ohjelmansa paneeleissa tai eivät ollenkaan. Jussi Karin perinteinen provokaattoriohjelma jäi tähän coniin tekemättä, mutta mies jo uhosi blogissaan, että mahdollisesti Frostbitessä nähtäisiin taas Karia - toivottavasti ohjelmanpidon merkeissä. Muutamaa muutakaan tuttua kasvoa ei nähty pitämässä ohjelmaa lainkaan, mutta eniten jäin kaipaamaan loistavien luennonpitäjien Ptj_Tsubasan, Aranarainin ja Huilaileen omia ohjelmia. Näiden paneeleista vähän lisää myöhemmin.

Kuitenkin osa syy, miksi luentotarjonta vaikutti huonolta johtui siitä, että missasin myös monta luentoa, joiden kuulin olleen mitä mainioimpia. Myy Lohen Anime äänenmurroksessa ei kuulemma vaatinutkaan lähtötasoa, jossa pitäisi olla kiinnostunut ääninäyttelijöiden alushousuvalinnoista tai tunnistaa jokaista tyyppiä nimeltä. Tämän katselen varmasti juutuupista kunhan se sinne tulee. Myös Hoothootin Seiji Kishi setit jäivät päällekkäisyyksien takia välistä (taas). Harmittaa kovasti, koska siellä varmasti tarjottiin conin parhaat analyysit. 3D on jo täällä oletko valmis? -luento oli kuulopuheiden perusteella myös informatiivinen ja virkistävän uudenlainen, eikä FMA vs FMA ymmärtääkseni mennytkään fanityttöjen kikatteluksi kuten tämännimiset luennot yleensä menevät.

Hyvää ohjelmaa siis kyllä löytyi enemmän kuin ajattelin, mutta en vain vaivautunut käymään kokeilemassa, kuten ei ilmeisesti vaivautunut moni muukaan. Hyvän ohjelman tunnuksia ei näe vielä nimestä eikä ohjelmakuvauksestakaan, joten kannattaa mennä rohkeasti saliin kuuntelemaan ja sitten lähteä mikäli ei miellytä. On kuitenkin totta, että kaikkea kritiikkiä ei Desuconissakaan kuunnella, esimerkiksi kritiikkiä ohjelman liiasta animepainotteisuudesta tuskin huomioidaan. Tämä on nähdäkseni Desuconin agenda ja on ihan hyvä, että edes yksi coni Suomessa pyrkii puhtaasti animetapahtumaksi. Ei Desuconkaan vielä ole tarpeeksi animepainotteinen tapahtuma, mutta toivottavasti kukaan ei huijaa itseään väittämällä etteikö se olisi eniten animepainotteinen tapahtuma. Traconin ohella Desucon on ainoa "animetapahtuma", jonka en näe enää 2015 kutsumassa kunniavieraakseen suomalaisia fanidubbaajia tai Antti Valkamaa.

Onneksi on olemassa Desucon. Suomessa on kuitenkin jo ihan tarpeeksi rope/tietokonepeli/hassuttelu painoitteisia coneja. Lisää asiantuntevampaa ja parempaa ohjelmaa kaivataan aina, valitettavasti tuntuu siltä, että monia kokeneita ohjelmanpitäjiä väsyttää tehdä luentoja puolen vuoden välein ja yrittää löytää uusia aiheita. On siis nuoren Tursakkeen tehtävä löytää keinot, miten tässä hankalassa tilanteessa saadaan lisää sitä hyvää animeohjelmaa. Onnea matkaan.


Yleiset asiat

Aquarion Evol on oiva piirrossarja, se on myös hyvin piirretty
Desucon 2015 oli, kuten Desuconit ja Traconit aina ovat, järjestelyidensä puolesta kunnossa. Kuitenkin eräs järjestyspuolen harvoista ongelmista oli, että vieläkään ylätasanteella ei ilma kierrä ja tuulettimia oli liian vähän - tähän olisi kiva saada ratkaisu, jos sellainen on ylipäätään mahdollista saada. Toinen ongelma oli, että tulostin meni jumiin ja luentomuistiinpanojen saaminen meni luvattoman hankalaksi. Eipä siinä mitään, kun kyseessä on tälläinen rautaisen kokenut ensikertalainen, joka nyt mitään muistiinpanoja tarvitse. Itse en paljoa puuhanurkissa/desuloungeissa yms. vietä aikaa joten en lopulta tiedä ihan hirveästi niistä iltabileistä tai hengauspuolesta, mutta Dhawkun musisoimat iltabileet olivat varmasti todella kivat.

Pettymyksistäni suurin oli Naoyoshi Shiotanin (<- linkki blogaukseeni miehestä) poisjääminen. Odotin miehen esiintymistä kuin kuuta nousevaa ja olin varaamassa mukaan Le Chevalier DVD-boksin sun muuta sälää mihin saada miehen nimikirjoituksen, mutta ei jos ei. Shiotanin poisjäänti Desuconista riippumattomista syistä jätti aika ison aukon tämänkertaisessa tapahtumassa, koska kunniavierasohjelmat jäivät sitten kokonaan välistä. Tämä on siksi, etteivät ääninäyttelijöiden KV-ohjelmat kiinnosta pätkän vertaa. Seiyuut eivät yleensä tiedä animen tekemisestä tai animesta kovin laajalti, eivätkä oikein uskalla vastata muihin kuin "mikä on sun lempi pizza?"-tason kysymyksiin. Ankkuli ehdotti osuvasti twitter-viestiketjussaan, että ääninäyttelijöille voisi jatkossa puheohjelmien sijaan järjestää Kakun syönti -ohjelmaa.

KV-asioista ei kuitenkaan voi puhua ilman, että mainitsee Oomorin tulevan Frostiin. Loistavaa työtä KV-tiimi! On aina hankala uskoa, että saataisiin joku yhtä kiinnostava ja merkittävä kaveri kuin Urobutchi tulemaan Suomeen, mutta näköjään sekin voi onnistua. Tälle miehelle kyllä riittää kenellä vain kysyttävää ja aionkin lähetellä tänä vuonna hieman aktiivisemmin niitä yleisökysymyksiä miehelle. Erinomaista työtä Cilla Lohi ja koko KV-tiimi.

Ohjelma

Perjantain ohjelmasta ulisin jo aiemmin twitterissä. Lutkukan 1001 tapaa arvostella animea oli todella hyvä valinta perjantaille, sillä coni on hyvä aloittaa huumoripitoisemmalla ja viihdyttävällä ohjelmalla eikä suoraan sännätä syvällisiin burgerointeihin. Ohjelman ongelma oli, että en oikein itse ollut varautunut enemmän keskustelupiirimäiseen menoon, mutta nyt olivat omat odotukset ja luennon tarkoitus ristiriidassa. Eli ongelma ei niinkään luennossa itsessään vaan siinä, mitä lähdin siltä hakemaan. Ensi kerralla pitää muistaa vain sijoittaa ne diojen tekstit tarpeeksi ylös, jotta takariviinkin näkyisi esim luennon häshtägi. Hyvä esiintyjä, jota suosittelen myös jatkossa puhumaan tapahtumaan.

Tätä ennen kuitenkin kävin Utopiaa ja Dystopiaa luennolla, josta myös 40 minuutin jälkeen karkasin hengausrinkiin. Luennolla ei tunnuttu pääsevän asiaan vaan termien kuten "demokratia" ja "monarkia" avaamiseen käytettiin aivan liikaa aikaa. Sen jälkeen läpikäytiin luettelomaisesti esimerkkejä näistä hallintomuodoista. Olisi parempi jättää helpot termit kokonaan avaamatta ja ne hankalammat "teknokratiat" avata myös nopeasti ja ohi mennen, eikä jäädä jankkaamaan aiheesta. Luento jätti roppakaupalla parannettavaa ainakin alkupuoliskonsa perusteella - tiedä sitten vaikka lopussa päästiin asiaan.

Musavisa oli loistava, vaikka jäätiinkin kakkossijalle. Kisailujen suhteen Musavisa jätti minun ja Main pitämän animevisan täysin jalkoihinsa ja teki sen sellaisella tavalla, että ihan hävettää vielä näin jälkikäteenkin. Toivottavasti tästä visasta saadaan perjantai-perinne, jota vaalitaan vuosikaudet. Jos nuoret neitoset eivät pidä itse Frostin musavisaa niin jonkun muun olisi parasta ottaa ohjat käsiinsä. Kuten Traconin musavisassakin myös tässä oli hyvä konsepti se, ettei pitänyt tietää biisintekijöitä tai biisin nimiä vaan ainoastaan se animesarja. Iso plussa ksysymyslapuista, musavalinnoista ja ohjelman tahdituksesta. Laorlanilta ja Mansikalta kyllä toivoisin taas animeohjelmaakin, mutta tälläisen visan jälkeen olisi sääli, jos ei yhtä hyvää visaa saada myös Frostiin. Rima on korkealla.

Lauantai aamupäivä tapeltiin tulostusongelmien kanssa ja sitten pidettiin luento. Taustataide-luento veteraaniluennoitsija ja animejeesus Touniksen kanssa meni ihan hyvin, mutta parannettavaa jäi. Saatiin ainoastaan pintaraapaisu koko aiheeseen, vaikka tietoa kyllä olisi riittänyt pidempään ja syvällisempäänkin settiin. En tiedä kiinnostaako ihmisiä koko aihe, mutta puhuisin mielelläni jatkossakin aiheesta, vaikka taustataiteen tyylimuutoksista tai sen tekijöistä. Blogaan pian meidän luennon niin, että siinä esiintyneet sarjat saa otettua ylös.

Animea analysoimassa -paneeli oli pienimuotoinen pettymys. Ei siksi, että paneeli olisi ollut huono vaan siksi, että Ptj_Tsubasa, Aranarain ja velikulta Tounis ovat sellainen kolmikko, jolle voi yleensä asettaa kaikki conin luento-ohjelmiin kohdistuvat odotukset. Onko reilua odottaa heiltä joka kerta conin parasta ohjelmaa? Ehkä ei - Tsubasalta se kuitenkin yleensä onnistuu silti. Kaikkia oli miellyttävä kuunnella puhumassa monologia omasta aiheestaan, mutta sitten keskusteluosuus jäi melkein aina melko latteaksi. Muutamaan otteeseen Aranarain tosin yritti vaihtelevin tuloksin saada kunnon keskustelua aikaan. Hyvät setit kuitenkin eli definitiivinen 7,5/10. Toivottavasti nämä ohjelmanpitäjät jaksavat vielä jatkossakin tehdä luentoja.

Mikko Lammin Eeppisten avaruustaisteluiden eeppinen taistelu oli kevyt, hauska ja viihdyttävä ohjelma, jossa yleisö sai olla aktiivisesti mukana. Tälläinen ohjelma on hyvä pitää pitkän lauantaipäivän keskellä, sillä pepullaan hiljaa istuminen käy ennen pitkää puuduttavaksi. Tuntui kuitenkin siltä, että ehkä Lammilta uupui tällä kertaa se ihan palavin halu tehdä se vuoden ohjelma. Joka tapauksessa hyvä ja viihdyttävä setti oikeaan aikaan.

Olikohan tää sittenkää niin hyvä piirretty kuin muistan
Cross Ankee -paneelissa ihan unohti olevansa paneelissa, koska homma toimi ja pelitti todella hyvin. Ohjelmanpitäjät olivat hauskoja, esittivät hyviä näkökulmia ja kiusasivat Embryo-kunia eli Nailocchia ihan tarpeeksi. Voisiko parempaa toivoa? No, jos nyt sitä Embryota vähän enemmän vielä kiusattaisiin. Silti niistä ohjelmista, joissa kävin tämä taisi olla se conin paras. Aihetta käsiteltiin ihan hyvin ja hauskasta valosta. Oli miellyttävää nähdä kolmen kokeneen naisohjelmanpitäjän näkökulma piirrettyyn, jonka ANN:n mielipidevaikuttaja Hope Chapman nimesi animessa esiintyvän misogynismin ruumiillistumaksi. Itse nautin sarjassa eniten sen referenssi- ja camp-huumorimäisyydestä. Cross Angen itsetietoinen huonous teki sarjasta helposti lähestyttävän, eikä sille voinut nauraa kuin räkä poskella. Vihaajat vihaa.

Sunnuntaina hengasin vain kavereiden kanssa ja oli kivaa. Aniue, Vaasan pojat ja kaikki muutkin tyypit joille juttelin oli parhaita, myös se eräs Lappeenrantalainen nuorisohuligaani ja fuwafuwa-ritari, joka ei koskaan tullut paikalle. Lopuksi haluan sanoa, että oli taas kivaa ja parasta. Tekniikkavänkärit oli loistavia ja paijattavia - en tosin uskaltanut paijata. Voisin itsekin tästä eteenpäin panostaa ohjelmanpitämiseen coneissa, mutta varmasti myös conien järjestämiseen herää kiinnostus sitten kun animeharrastukseen loppuu kiinnostus.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kymmenen hyvää sarjaa, joita et ole nähnyt! ... tai sitten olet. Shocking finale, part 3/3!

Alkuperäisestä lupauksestani huolimatta, innostuin sittenkin kirjoittamaan tämän pelätyn ja vihatun click-bait blogisarjan viimeisen osan. Tälläkin kertaa yritän saada listan sarjoihin edelliskertoja enemmän diversiteettiä, mutta samalla vältän suurimpien klassikoiden, ikivanhojen teosten sekä muiden yleisesti erittäin tunnettujen sarjojen suosittelemista. Jokainen animeharrastaja tietää kertomattakin, että Ginga Eiyuu Densetsu ja Utena on syytä katsoa loppuun asti. Listan ideana on näin tarjota myös niille kokeneemmille animeharrastajille jotain suosituksia - tai ainakin muistinvirkistystä, vaikka kukapa herran vuonna 2015 enää kuuntelee muiden animesuosituksia.

Näitä suositteluja kirjoittaessani huomaan monen sarjan kohdalla pohtivani miten selittää lukijalle miksi tämäkin sarja vaatii oman aikansa ennen kuin se paljastaa todellisen potentiaalinsa. Harva sarja osaa tai edes voi tehdä Shingeki no Kyojinmäisen debyyttijakson, joka välittömästi riuhtaisee katsojansa mukaan sarjan tunnelmaan. Monet tv-animet tarvitsevat hidastempoisemman ja vahvemman pohjatyön ennen kuin voivat mennä asiaan. Kemono no Souja Erinin kaltaisen sarjan hienouden voi kunnolla ymmärtää vasta kymmenen ensimmäisen jakson jälkeen, sillä tämänkaltaiset sarjojen onnistuminen perustuu pohjustukseen.

Hidastempoinen alku on monissa tapauksissa se nimenomainen syy siihen, miksi sarja on alun alkaenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Eräs pääideoistani tätä blogisarjaa kirjoittaessa on muistuttaa ihmisiä, että harrastuksenkin kanssa kannattaa olla kärsivällinen. Ei ole mikään pakko nauttia ainoastaan niitä kaikista lyhimpiä sarjoja ajatusmallilla "LOGHiin kuluvassa ajassa ehtisin katsoa kymmenen 13-jaksoista sarjaa". Joskus kannattaa myös antaa mahdollisuus niille +50-jaksoisillekin sarjoille, sillä juuri niillä on ollut todelliset mahdollisuudet luoda pidempi ja eeppisempi tarina, joskin pituus saattaa joskus näkyä myös sarjan tuotantoarvoissa.

Jätän tietoisesti suosittelematta niitä kaikista obskyyreimpiä animesarjoja, koska ei ole kenenkään etu katsoa puhtaasti "only for Gorim"-tierin sarjoja. Toinen syy tähän on, ettei kylmä ja musta sydämeni enää kestä kuulla valitusta siitä kuinka huonoja sarjoja Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto tai Glass Fleet ovat. Olen kerännyt postauksen loppuun laajemman suosituskartan tämäntapaisia sarjoista, missä en pahemmin perustele valintojani.


7. Bounen no Xamdou



Xam'd: Lost Memories on studio Bonesin kenties aliarvostetuin sarja - syy vähäiseen suosioon on minulle yhä mysteeri. Xam'd tai Xamdou on melko nopeatempoinen ja sisältää paljon toimintaa, mikä yleensä edesauttaa tämänkaltaisia visuaalisesti näyttäviä teoksia nousemaan kohtalaisen suosittuun asemaan. Xam'd on sodasta, ihmisestä ja luonnosta kertova toiminta-draama-romanssi, joka tarjoaa katsojalleen laajan ja erinomaisesti rakennetun maailman.

Xamdoun katsomisesta on omalla kohdalla jo vierähtänyt tovin verran aikaa, enkä voi väittää osaavani luetella jokaista jaksoa ja juonenkäännettä ulkomuistista, mutta hallitseva tunne joka sarjasta jäi oli se miten hyvin hahmot ovat käsikirjoitettu tarinan sisään. Tarinallisia puutteita, ärsyttävyyttä ja keskinkertaisuuttakin saadaan kokea, mutta onnistumisia koetaan sellaisissa asioissa, joissa sarjat nykyään harvemmin onnistuvat. Tarkoitan ennen kaikkea päähenkilöiden hahmokehitystä, joka syntyy itsetutkiskelun ja erilaisten kohtaamisten sekä kokemusten myötä. Eräs asia, mistä tarinoissa usein pidän (tuoreena esimerkkinä Junketsu no Maria) on, ettei elämää kuvata pelkkänä kärsimyksenä ja epätoivona vaan muistetaan myös se maailman iloisempi puoli.


Bounen no Xamdou linkittää onnistuneesti nykypäivän ympäristöongelmat, ihmisten sokean ahneuden ja yhteiskunnassa oman paikkansa löytämisen osaksi tarinaansa. Tarinallisten elementtien ja teemojen kuvaamisessa sarja ottaa täyden hyödyn laajasta sci-fi/fantasiamaailmastaan. Päähenkilöt syöksyvät omasta punavihreästä kuplastaan tuiki tuntemattomaan ulkomaailmaan, jossa he saavat hämmästyä siitä, ettei maailma ollutkaan niin onnellinen paikka kuin miltä se oli näyttänyt nuorelle ja etuoikeutetulle ihmiselle. Sarjan tuntuukin sanovan, että kaukaisissa maissa tapahtuvat ongelmat tulevat ennen pitkään näkymään myös omassa arjessamme. Xam'd myös korostaa, että ongelmat eivät ratkea peittämällä silmät todellisuudelta; ratkaisun löytämiseksi meidän on kyettävä ymmärtämään paremmin myös itseämme.

Sarjan parasta antia ovat sen hyvin rakennettu fantasiamaailma ja tämän maailman ympärille muodostettu tarina. Xamdoussa on suunniteltu erittäin tarkasti sen erilaiset kulttuuriryhmät tapoineen, asusteineen, rakennuksineen ja käyttötavaroineen. Tämänlainen suunnittelutyö luo syvyyttä sarjan maailmaan ja tätä kautta tuo eloa sen tarinaan. Asiaa ei lainkaan haittaa, että animaatio on upeaa, taustat kauniita ja designit kivan näköisiä.

Katso jos: Hyvä tarina, nopeatempoinen toiminta, draamaromanssi, söpö Nakiami, nätit designit, hyvä animaatio ja rikas monimuotoinen fantasiamaailma eivät ole asioita jota kiihkeästi vihaat. Katso jos pidit Suisei no Gargantiasta, Eureka Sevenistä, Last Exilesta ja Seirei no Moribitosta.




8. Ojamajo Doremi


Ojamajo Doremi (1. kausi)
Ilmestynyt
7.2.1999 – 30.1.2000
Pituus
51 jaksoa

Studio
Genre/teemat
Taikatyttö, komedia, ystävyys
Ohjaaja
Igarashi Takuya / Sato Junichi


Ojamajo Doremi on sarja, jota on uskomattoman vaikea suositella ihmisille, koska niin noh.. niin. Yli 200 jakson pituus, pelottava MAL-profiilikuva tai mikään muukaan ei ainakaan laske kynnystä aloittaa katsomaan vuonna 1999 tehtyä tuntematonta taikatyttöpiirrettyä. Sarjan pariin itseni tutustutti karismaattisen komea ruotsin kielen spesialisti Coldi, joka yleisesti tunnetaan kaiken pinkin ja fuwafuwan ritarina. Tämän nuoren vaasalaismiehen suosituksesta katsoin tammikuussa 100 ensimmäistä jaksoa Doremia ja en kadu hetkeäkään - en edes Yamauchi-jaksoja.

Mikä oikein tekee Doremista niin hyvän. Doremi ei suinkaan ole sarja, joka heti onnistuu koukuttamaan katsojansa mukaan noituleiden seikkailuun. Itse lämpenin sarjalle todella vasta 7 jakson jälkeen, vaikka vieressä istuvista pojista osa oli ottanut housut pois jo ensimmäisen openingin kohdalla. Doremissa ihanaa on miten se kuvaa tyttöjen höpsöilyä juuri painottaen sarjan komedia puolta. Suurin osa jaksoista menee nauraessa uusille kaiken ratkaiseville bullshit-loitsuille sekä tyttöjen hölmöilylle.

Eräs Doremin keskeisimmistä vahvuuksista on sen hahmoissa, eikä siis ainoastaan päätyttöjen hyvässä yhteensovituksessa, vaan myös sarjan sivuhahmoissa. Koulusarjat hyödyntävät yllättävän harvoin settinginsä potentiaalia, sillä yleensä kouluista löytyy päähenkilöiden ohella vain kasvotonta massaa. Doremi sen sijaan pyrkii sivutarinoiden muodossa hyödyntämään koko luokan oppilasmassan antamalla jokaiselle oman 24 minuuttisensa valokeilassa. Näin tarinasta ja päähenkilöistä saadaan enemmän irti - ja sitä paitsi mikä on hauskempaa kuin katsoa ala-astelais poikia punastelemassa tytöille.

Komediapuolella sarjaa on helppo kehua, sillä siinä on näkemistäni sarjoista GTO:n ohella laajin repertuaari hassuttelukasvoja. Tyttöjen reaktiot tuovat eloa pastellinväriseen ja muutenkin höpsön hauskaan piirrettyyn. Tytöt joutuvat kummallisiin tilanteisiin, jotka heidän pitäisi ratkaista ja näistä täysin pöhköistä ideoista saadaan raavittua kasaan hauskoja vitsejä. Ohjaaja Igarashi Takuyan (Soul Eater, Star Driver, Ashita no Nadja) visuaalisesta komediasta on tiedossa vuoteen 2040 mennessä Humanistisen alan kandidaatin tutkimus - tai vähintään suuhygienistin valistunut näkemys. Tätä syvä-analyysia odotellessa totean Doremin kertovan piristävällä tavalla ennen kaikkea söpöistä tytöistä ja näiden ystävyydestä, mutta myös lapsena kasvamisesta, ganbaroinnista, pojista ja tytöistä sekä nuoren iän vaikeuksien ylittämisestä.


Katso jos:
Jos et ota piirrettyjäsi liian vakavasti, et suorastaan vihaa hauskaa tai jos elämäsi kaipaa pehmeää fuwafuwaa sekä höpsöjä noituleita. Tällaisia sarjoja on vaikea aloittaa, etenkin jos ei pidä lasten aamupiirretyistä, mutta kaveriporukalla on hyvä kokeilla. Oletko sinä seuraava joka oppii ulkoa Doremin 1. openingin sanat!

Ps. Doremissa on juonellisesti etenevä tarina eikä vain 50 kappaletta stand-alone jaksoja.




9. Le Chevalier D'Eon

Le Chevalier d’Eon
Ilmestynyt
2.7.2006 – 23.2.2007
Pituus
24 jaksoa


Studio
Genre/teemat
Historiallinen seikkailu mysteeri, draama
Ohjaaja
Furuhashi Kazuhiro

Parempaa ajankohtaa Le Chevalier D'Eonin suosittelemiseksi saa toivoa, sillä kesän Desuconin kunniavieras Shiotani Naoyoshi, josta aiemmin blogasin täällä, oli mukana sarjan tuotannossa. Production I.G:n osasto kuutosen tuotos Chevalier d'Eon on takuuvarmaa I.G. -laatua. Sarjassa nähtävät miekkataistelut ovat ehdottomasti 2000-luvun puolivälin tv-animen paremmasta päästä eivätkä muutkaan tuotantotekniset seikat jää aikalaistensa varjoon. Katsoja saa olla tyytyväinen myös sarjan tarinalliseen toteutukseen, joka on sopivan yllättävä ja toimii useammalla tasolla.

Le Chevalier d'Eon kertoo D'Eon de Beaumontin tarinan väritettynä runsaalla määrällä kekseliästä fiktiota. "Charles" d'Eon oli todellinen 1700-luvulla toiminut ranskalainen vakooja, joka tunnettiin jo aikanaan tavastaan naamioitua naiseksi. Sarja esittää varsin lennokkaan näkemyksen vakoojan elämästä ja tämän eonistisista tavoista. Kuninkaan salaisessa poliisissa toimiva d'Eon joutuu keskelle okkulttista murhamysteeriä, joka jollain tavalla linkittyy hänen siskonsa murhaan. D'Eon lähtee vaaralliselle ja arveluttavalle matkalle pelastaakseen kotimaansa ja selvittääkseen siskonsa kohtalon. Kaikki ei ole miltä se aluksi näyttää.

Sarjan keskeisimpiin vahvuuksiin lukeutuu sen jännittävä ote tarinankerrontaan, minkä ansiosta katsojan mielenkiinto pysyy yllä alusta loppuun asti. Hahmojen tarinoita tehdessä on pohdittu, miten asiat voisi esittää tasapainoisesti sekä erilaisista näkökulmista. Päähenkilömme d'Eon on sympaattinen ja jonkin verran sinisilmäinen nuori aatelismies, johon nykypäivän katsoja voi samaistua tänä outona aikakautena. D'Eonin pohjimmainen halu on löytää siskonsa murhaaja ja puolustaa isänmaataan. Sarjan tapahtumien vieriessä eteenpäin käy tuskallisen selväksi, etteivät Ludvig XV:n hallintoa kohtaan kokema patrioottisuus ja oma oikeudentaju aina kohtaa toisiaan, mikä aiheuttaa sarjan vaikeita valintoja nuorelle chevalierilemme. D'Eonin ohella myös muilla seurueen jäsenillä on pitkä historia ja vaikea tausta, joka ajaa hahmot tekemään myös sellaisia päätöksiä, joita he eivät muuten haluaisi tehdä. Vähä vähältä juoni paljastaa enemmän hahmoistaan ja maailmasta, mikä sopii erinomaisesti tähän tarinaan.


Sarjassa on kiinnitetty kiitettävän paljon huomiota taustataiteen, animaation ja tarinankerronnan kannalta hankaliin yksityiskohtiin kuten röyhelömekossa liikkumiseen ja 1700-luvun designeihin. Prop designeista vastannut toi8 on tehnyt mittavan taustatyön, jonka ansiosta maailma näyttää ja tuntuu todelliselta. Le Chevalier d'Eonin taustataiteen ohjauksesta vastasi taustataiteilijana ansioitunut Studio Fugan pomo Ohno Hiroshi (Jin-Roh, Vesperia-leffa). Ohno toteaa sarjan suurimman haasteen olleen miten luoda monipuolinen taustataide Le Chevalier d'Eonin kaltaiseen sarjaan, jossa matkustetaan ympäri Eurooppaa vieläpä muinaisella aikakaudella. Hankaluuksista huolimatta, sarja tarjoaa korkea tekstuurista taustataidetta, johon on panostettu valtava määrä suunnittelutyötä.

Le Chevalier D'Eonin hahmodesigneista vastanneen Ozaki Tomomin mukaan sarjan hahmojen ulkonäössä on tavoiteltu "ei liian realistista, muttei myöskään animemaista" otetta. Ohjaaja Furuhashi halusi etteivät hahmot näyttäisi liikaa mangan hahmoilta, mutta olisivat silti vaatteidensa ja muun ulkoisen habituksensa puolesta uskollisia 1700-luvun hengelle. Onpahan jotkut hahmot sarjassa puvustettu ottaen mallia Brad Pittin ja Anthony Hopkinsin tähdittämästä Zorron naamio-elokuvasta. Le Chevalier d'Eonista ei ehkä valita näteimpiä, mutta sarja korjaa nämä puutteet uskottavasti aikalaisensa näköisillä sekä erittäin hyvin käsikirjoitetuilla hahmoilla.


Katso jos: Nautit hahmovetoisista tarinoista, jotka eivät päästä katsojaansa liian helpolla. Pidät henkilöiden välisestä draamasta ja nautit vakavatunnelmaisista sarjoista. Pidät kauniista puvuista ja mietit jo seuraavaa haastavaa cossaustasi. Suosittelen tätä toki kaikille, koska sarjan pääidea on hyvässä hahmotarinan kirjoittamisessa ja tunne-elämän konflikteissa, mutta sarjasta innostuvat nimenomaan ihmiset, jotka syttyvät historiasta, poliittisesta juonittelusta ja tarinankerronnasta parhaimmillaan.



10. Aoi Bungaku Series


Aoi Bungaku Series
Ilmestynyt
11.10.2009 – 27.12.2009
Pituus
12 jaksoa

Studio
Genre/teemat
Kirjallisuus, trilleri, historia, tragedia, draama
Ohjaaja
Useita (ks. alempaa)


Tämä blogipostaus alkaa venyä vähän liiankin pitkäksi, joten pidän Aoi Bungaku Series -osuuden lyhyenä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö sarjasta löytyisi roppakaupalla aineistoa suositusta varten. Tämä Madhousen tuottama kirjallisuusprojekti on oivallinen esimerkki teoksesta, jossa kuvakerrontaa hyödyntämällä pyritään korvaamaan rajoitteet, jotka animeteollisuuden realiteetit tv-sarjoille niin usein asettavat.

Aoi Bungaku Series koostuu kuudesta eri osasta, joista jokainen adaptoi yhden japanilaisista kirjallisuuden klassikoista. Eri teokset ovat sovittaneet aikalailla eri henkilöt, eikä niiden arvioiminen yhtenä kokonaisuutena ole helppoa. Ensimmäinen osa adaptoi Osamu Dazain klassikon Ningen Shikkakun, jossa Morio Asakan ohjauksen avulla on onnistuttu herättämään henkiin Dazain surullisen upea mestariteos. Kirjallisuutta ei tarvitse tuntea etukäteen, sillä jokaisen jakson alussa mukava herrasmies kontekstualisoi tarinan, mikä tarjoaa yllättävänkin suuren lisän katsomiskokemukseen.

Vaikka tuntuisi siltä, etteivät 100 vuotta vanhojen kirjojen tarinat tai japanilainen kulttuuri kiinnosta, kannattaa silti kokeilla neljä ensimmäistä jaksoa Aoi Bungakua. Sanoisin sarjan soveltuvan etenkin niille, joita se kulttuuri kiinnostaa, mutta tämä teos saattaa herättää sen innon lukea näitä kirjoja. Animeakin on helpompi ymmärtää, jos tietää missä japanilaisen tarinankerronnan juuret ovat. Nämä ovat kirjoja, jotka jokainen animea käsikirjoittava ja työstävä on lukenut joskus kouluvuosinaan. Monesti nuoret lukiessaan yllättyvät siitä, kuinka syvältä kirjailijat saattavat puhutella ja ymmärtää katsojansa mielenmaailmaa, koska itse luemme kouluiässä Dan Browneja tai suomalaisia Sofi Oksasia.



Aoi Bungaku Series ei ole mikään kulttuurieliittipiirin rinkirunkkusarja, mistä voi nauttia vain jos juo iltaisin valkoviiniä 800-sivuisen Tolstoin ääressä. Ei, Aoi Bungaku on vain uniikki teos, jonka tarkoitus on paitsi herättää kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan niin myös tarjota kuusi erittäin viihdyttävää klassikkotarinaa animaation muodossa. Teokset eroavat toisistaan visuaalisesti, tarinankerronnallisesti ja teemallisesti niin paljon, että jokaiselle katsojalle luulisi löytyvän jotain, ellei se ainut syy piirrettyjen katsomiseen ole ne korealaiset koulutytöt.

Katso jos: Surulliset tarinat eivät pelota, et vihaa kauniita visuaaleja, olet kiinnostunut Japanin kulttuurista ja kuvakerronnan mahdollisuuksista. Meisaku koso aoi.







Lopuksi listaan nyt ne loputkin sarjat, jotka ovat jäänneet vähälle huomiolle, mutta mistä olen pitänyt. Joukossa on paljon sarjoja, joita on kuvattu keskinkertaiseksi shaibaksi (mm. Mars Daybreak), mutta itseeni ne ovat iskeneet. Jätin pääasiassa pois ne tunnetuimmat sarjat, mutta kyllä sieltä Ergo proxy, LoGH ja Mawaru Penguindrum löytyvät. Eli tarkoitus ei ollut listata 50 parasta sarjaa vaan sellaisia sarjoja, joita liian harva on nähnyt. Kuva suurenee klikkaamalla.